Luovan kiertotalouden kehittämisyhdistys Creasus ry on perustettu kesällä 2020. Yhdistys jatkaa, laajentaa ja vahvistaa Green Production ja Kestävät tuotantomallit -projekteissa aloitettua työtä paremman tulevaisuuden puolesta - tiedon jakamista, tapahtumia, keskustelutilaisuuksia, työpajoja, koulutusta. Kulttuuriviennin moniosaaja Kati Nuora käynnisti Green Productionin vuonna 2018 elokuva-alalla. Seuraavana vuonna käynnistyi yhteistyö musiikkialan monitoimija Markus Nordenstrengin kanssa. Yhteistyön myötä kestävyystyö laveni musiikkialalle, ja vuonna 2020 mukaan tulivat luovat alat kokonaisuudessaan.

Kestävyysprojektiemme yhteistyökumppaneita ovat eri vaiheissa olleet mm. Sitra, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen elokuvasäätiö, Lapin elokuvakomissio ja AVEK. Creasuksen hallituksessa ovat toimineet vuodesta 2021 Kati Nuora, Markus Nordenstreng (pj.) sekä viestinnän asiantuntija Saana Katila.

markus-muva.jpg

Markus Nordenstreng

”Viihdebisneksessä ja kulttuurialoilla mikään ei ole niin varmaa kuin muutos. Siitä pitävät huolta alati vaihtuvat makutrendit, kulutustottumukset ja teknologiat. Kaiken ytimessä on luovan yksilön loputon uteliaisuus, tarve oppia uutta ja toisaalta haluttomuus toistaa itseään. Siksi luovan työn tekijät sopivat kestävyyden tiennäyttäjiksi koko yhteiskunnalle.”

Markus Nordenstreng on helsinkiläinen musiikintekijä, muusikko, levyttävä artisti ja kulttuurin sekatyöläinen. Nordenstreng on vaikuttanut mm. Suomen musiikintekijöiden, Musiikinedistämissäätiön, Music Finlandin ja Teoston hallituksissa sekä toimittanut ohjelmia Radio Helsinkiin.

Kati-muva2.jpg

Kati Nuora

Samalla kun viemme kansainvälisille yleisöille kulttuuria, tuomme esiin meille tärkeitä arvoja kuten vahvaa skandinaavista naiskuvaa, erämaita, ikimetsiä ja oikeudenmukaisuutta. Olen 20 vuotta ollut mukana viemässä maailmalle nykytaidetta, elokuvaa ja musiikkia. Uskon, että kulttuuri voi toimia mallialana sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestäville tuotantomalleille nyt ja tulevaisuudessa.” 

Kati Nuora vetää 2017 perustamaansa Creative Export Innovations Oy:ta. Yritys tekee vientiohjelmia, konsultaatiota ja kansainvälistä markkinointia luoville aloille, erityisesti elokuva- ja tv-alalle. Ennen yrittäjyyttään Nuora työskenteli pitkään mm. Suomen elokuvasäätiössä ja Kristallisilmä Oy:ssä kansainvälisen viennin ja promootion tehtävissä. 

Creasus-saana.jpg

Saana Katila

Saana Katila on viestinnän ammattilainen, kirjailija ja toimittaja. Hän on osaltaan vastannut niin Creasuksen kuin Kestävät tuotantomallit ja Green Production -projektien viestinnästä. Urallaan hän on työskennellyt pitkään mm. Yle Uutisissa sekä julkaissut syventäviä yhteiskunnallisia artikkeleita mm. Rapportissa. Vuonna 2016 Katilan perustama Pysäytetään metsähallituslaki -kampanja keräsi noin 130 000 allekirjoitusta. Eduskunnalle luovutetun adressin myötä lakiin saatiin Metsähallitus Oy:n myymisen kieltävä pykälä.